Salutogeenin ajattelutapa on hieno. Ihmisiä todellakin pitäisi opettaa uimaan eikä heittää pelastusrenkasta tai verkkoa veteen, joka heidät sieltä pelastaisi. Pitääkö meidät opettaa elämään oikealla tavalla?

Ihmisiä pitäisi herätellä. Huomaamaan millaisessa maailmassa he elävät. Suurin osa ihmisistä herää aamulla suoritusmielellä. Arki saattaa olla pakkopullaa, jota kestetään jotta päästään viettämään viikonloppua tai päästään viikoksi Kanarian aurinkoon. Miksi näin tapahtuu? Olisiko syynä yhteiskuntamme arvomaailma, jossa elämän punaisena lanka on menestyksen tavoittelu, joka unelmissamme johtaa yltäkylläiseen elämään? Elämme tulevaisuudessa? Useimmat kuitenkin viettävät koko elämänsä tunnelissa näkemättä valoa toisessa päässä lainkaan. Kun, elämä lähestyy loppuaan, huomaamme miten älyttömästi olemme sen kuluttaneet. Yritämme kaivaa tiemme pois tunnelista, nähdäksemme edes hitusen valon pilkahduksia, mikä on monesti ylivoimainen tehtävä.

Elämiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Olemme erilaisia niin kuin ovat kulttuurit ja ympäristöt joihin olemme syntyneet. Mikä tekee elämästä elämisen arvoisen? Läheiset, terveys, työ, vapaus kenties. Arvoja on varmasti monia. Jos meidät opetetaan uimaan sujuvasti heti elämämme alkuvuosina, se antaa meille hyvät lähtökodat. Jos jatkamme rintauinnilla koko matkamme aina hautaan asti, elämästä tulee liian yksinkertaista. Välillä on hyvä kokeilla, jopa perhosuintia, vaikka hankalalta se aluksi saattaa tuntuakkin. Vaikka emme tätä tekniikkaa koskaan täydellisesti oppisikaan se antaa varmasti paljon. Elämä kun ei saa olla liian helppoa!